perjantai 6. maaliskuuta 2020

Viidestoista leiripäivä

                                Richard Mudge ihastui Djuliaksen hierontatapaan - yes!

                             Iloisena kaverukset skoolasimme näytehieronnan onnistumiselle!

                                Näin sitä avautuu HATC -leirikeskuksen portti Djuliakselle!

Tervehdys,

On jälleen perjantai. Kyllä aika leirillä on vierähtänyt nopeasti. Onneksi olen ehtinyt treenata monipuolisesti ja suunnitellun ohjelman mukaisesti. Ja tietenkin parasta on ollut, että olen välttynyt pahoilta loukkaantumisilta.

Tänään oli yhden juoksutreenin päivä: kevyttä 20 km, jonka suoritin asfaltoitua tietä Itenin keskustaan ja sieltä vasemmalle St. Patrickin koulun ohi 10 km ja takaisin. Menomatkalla sain melko mukavasti lasketella alamäkiä, mutta paluumatka olikin sitten jo haasteellisempi. Pitkissä ylämäissä tuli mieleen Ateenan maratonin pitkät ja uuvuttavat nousut, joita jatkui lähes 10 km:n verran. 

Ympärilläni avautui upeat maalaismaisemat ja taloja oli harvakseltaan. Aurinko nousi kirkkaana oranssin värisenä - pilviä ei näkynyt taivaalla - niinpä tuloksena olikin tosi kuuma päivä (ehkä 27 astetta). Hikisenä selvisin ajassa 2:08 leirikeskukseen. Sitten pikaisesti syömään, sillä kello lähestyi jo yhdeksää. Ruokailun jälkeen uimaan ja hetkeksi ottamaan aurinkoa.

Olimme sopineet eilen HATC:in Mudgen ja hierojani Djuliaksen tapaamisen perjantaille klo 12:30. Odottelimme Djuliaksen kanssa Mudgea leirikeskuksen portilla - hän saapui vasta klo 13 - oli kuulemma edellinen palaveri venynyt suunnitellusta. Kävimme keskusteluja Clubin pihalla varjon alla limsaa skoolaten. Mukavasti sujuivat rekrytointikeskustelut. Lopuksi Mudge ja Djulias sopivat näytehieronnan antamisesta Mudgelle tänään klo 14. Minä luovutin sovinnolla oman hieronta-aikani, olihan nyt kyse Djuliaksen mahdollisesta uudesta työpaikasta!

Lähdin lounaalle ja Djulias jäi odottamaan hierottavaansa, joka saapui nyt ajallaan eli klo 14. Klo 15 jälkeen tapasin Djuliaksen uudelleen. Djulias puhkui intoa: hänen hierontansa oli tehnyt vaikutuksen Mudgeen: Mudgesta hieronta oli tuntunut parhaalta, mitä hän oli koskaan saanut tai kokenut. Mudge oli kutsunut hierontapaikalle leirikeskuksen vakihierojan, joka myös ihmetteli Djuliaksen taitoja eli mistä kirjoista hän oli hierontatapansa opppinut. Djulias ei ole tarvinnut kirjoja, vaan hierottavia juoksijoita, joita on riittänyt vuosien saatossa lukuisia - minä mukaan lukien jo yli viiden vuoden ajan. Koska Djulias on jo usean vuoden harrastanut pitkänmatkan juoksua ja kilpailuja, on hän myös omassa kropassaan aistinut, minkälainen hieronta voisi tuntua hyvältä - siis itseoppinut!
Menimme kioskille ja nautimme limsat hyvin onnistuneen testihieronnan vuoksi! Djuliakselle tullaan soittamaan, kun leirikeskuksella on runsaammin juoksijoita ja siis hierottavia. Tämä oli Djuliaksen onnen päivä - ja niin myös minullekin :) Djulias lähti viikonlopuksi katsomaan Nakuruun isoäitiään, joka on kuulemma 68 vuotias ja melkein sokea.

Palatessani leirikeskukseen tapasin Mudgen ja kyselin häneltä itseltään Djuliaksen hieronnasta. Mudge kertoi juuri samalla tavalla vaikuttuneensa nuoren miehen hierontatavasta. Mudge lupasi auttaa Djuliasta saamaan hierontasertifikaatin Nairobin hierontakoulusta. Djulias pääsee siis HATC:iin hieromaan juoksijoita, kun tarve vaatii. Joten tämä asia näyttäisi etenevän paremmin, kuin olin edes unelmoinut!

Iloisena lähdin kuntosalille ja saunaan sekä uimaan - aurinko möllötti vielä klo 17:30 melko korkealla - jäin uima-altaalle istumaan ja nauttimaan onnistuneesta päivästä!

Päivällisen jälkeen siirryin blogin kimppuun - toivottavasti yhteydet pelaavat. Huomenna minulla on lepopäivä - minusta tuntuu, että olen sen tarpeessa.

Hyvää viikonloppua blogiystävät sekä mukavia unia!

Terveisin Harri

Päivän kuvasatoa:


                                Leirikeskus tänään ...

                                Parin päivän vesisade sai luonnon viheriöimään.

                                Leirikeskuksen vanha puoli.

                                Keskellä päivää jää aikaa teehetkeen myös henkilökunnalla.

                                Lounge -rakennus.

                                    Tänään lämpöä 27 astetta - kiva oli pulahtaa altaaseen.

                                Vanha puoli ja pyykin kuivatusta ...

                                ... sama edelleen.

                                Päivän kevyt 20 km takana - nyt hymyilyttää.

                                                      Aamun lenkin viimeiset metrit.

                                Huoneeni 17 heti ensimmäisenä vasemmalla.

                                            Security -mies innostui kuvaamaan.

                                Ja pitihän se selfie ottaa itsekin :)

                                Tässä kivasti aina tervehtivä security -kaveri.

                                Leirikeskuksen kuntosalirakennus - suuri kun mikä!

                                Lämpöä on sen verran, että voi vaatteita vähentää.

                                Huoneeni edusta.

torstai 5. maaliskuuta 2020

Neljästoista leiripäivä

                                Eläimille leikataan syötävää - koko perhe puuhassa.

Tervehdys,

Pääsin toteuttamaan aamun harjoitusta, kiihtyvää 20 km, pilvisessä säässä - mukava taivaltaa.  Valitsin kaksi kympin reittiä: ensin St. Patrickin kymppi ja sitten joutuisammin Eldoretin suuntaan. Tänään oli runsaasti juoksijoita liikkeellä - niin koululaisryhmiä kuin urheilijoita. Sain välillä juoksuseuraa sandaaleilla juoksevista lapsista. Tänään askellus oli kepeä, eikä mistään kolottanut - sen kun antoi mennä ...

No hyvä on kyllä katsoa eteensä koko ajan, mihin astuu. Minua vastaan juoksi kymmenen kenialaisen juoksijan ryhmä vauhdikkaasti. Samalla kun katsoin heidän peräänsä, kompastuin ja kaaduin pienessä ylämäessä. Onneksi siinä kohtaa oli vain pehmeää ja kosteaa hiekkaa, joten ei käynyt kuinkaan. Tämä oli merkki siitä, ettei katse saa herpaantua kuljettavasta  tiestä. Tossuja on nostettava korkeammalle kivisillä osuuksilla.

Ensimmäinen ylämäkivoittoinen kymppi kulki ajassa 1:01 (keskivauhti 6:0 min/km) ja toinen alamäkivoittoinen kymppi aikaan 46:40 (keskivauhti (4:40 min/km) - viimeisellä kilometrillä löin kutosvaihteen päälle ja kipaisin sen aikaan 4:22 - vaude! Sitten moottoripyöräkyydillä leirikeskukseen. 

Parin tunnin levon jälkeen klo 11:15 lähdin toiseen treeniin, kevyt 8 km Eldoretin suuntaan 4 km ja takaisin. Oli hyvä, että laitoin kasvoihin aurinkorasvaa, sillä aurinko paistoi melko lämpimästi. Meno oli enemmänkin hölkkää kuin juoksua - aikaa kului 47:30. Sain paikallisilta kannustuksia taputusten ja peukalon nostojen muodossa - varsinkin ylämäkeä tarpoessani - antoi lisäpuhtia kummasti!

Vaikka juoksu kulkee melko hyvin, tunnen parin viikon juoksuohjelman rasituksen kropassa yleisenä väsymyksenä. Joten ylihuominen lepopäivä tulee olemaan paikallaan. Sitä ennen kuitenkin on vielä edessä huomenna aamulla kevyttä juoksua 20 km ja kuntosalilla käynti - siis huomenna on vain yksi juoksutreeni!

Lounaan jälkeen piipahdin jälleen Djuliaksen luona hieronnassa. Muistaakseni en ole kertonut, että Djuliaksen on kasvattanut hänen isoäitinsä. Isästä ei kuulemma ole tietoa ja äiti jätti lapsensa oman äitinsä hoitoon ja hävisi jonnekin. Sisko Djuliaksella on ollut, mutta hän kuoli muutama vuosi sitten vatsasyöpään. Melko orvolta kaveri vaikuttaa. Onneksi löytyy toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä hierontapalveluiden muodossa ja lisäksi hän treenaa juoksua lähes päivittäin ja pyrkii maailman kartalle juoksulla - menestystä hänelle!

Normaaliin tapaan oli vuorossa iltapäivätee ja sitten myöhemmin päivällinen, jolla tarjoiltiin paistinperunoita ja Victoria järvestä kalastettua valkoista kalaa (Tilabia Fish from Lake Victoria) paneroituna - tosi hyvää!

Sitten onkin vuorossa blogipäivitys ja hyvänyön toivotukset!

Terveisin Harri

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Kolmastoista leiripäivä

Tänään kympin lenkillä piipahdin päiväkodissa, jossa lapset toivoivat minulta jalkapalloa - pitää muistaa viedä vielä loppuleirin aikana. Todellisia suloisia tirrisilmiä ja energisiä lapsia!

Tervehdys,

Pilvisenä säässä sain tänäänkin aloittaa päivän ensimmäisen treenin: tasavauhtinen kova 6 km, jonka juoksin Eldoretin suuntaan asfaltilla. Askellus oli jo heti alusta pitäen lennokasta - piti vähän toppuutella, koska vauhtini oli ensimmäisellä kilometrillä 4:05. Oli hieno tunne, kun jalat eivät olleet väsyneet tai kipeät mistään kohtaa. Olen ilmeisesti palautunut hyvin päivien harjoituksista ja kaiken on kruunannut tietenkin lähes jokapäiväinen hieronta. Vauhti alkoi tasaantua ja kuuden kilometrin kohdalla keskivauhdiksi tuli lukema 4:20 ja aikaa kului yhteensä 26 minuuttia - ei hassumpi juoksu!
Moottoripyörällä paluu leirikeskukseen ja suihkuun, uimaan sekä aamupalalle.

Parin tunnin levon jälkeen lähdin kevyelle kympille - Eldoretin suuntaan polkua pitkin 5 km ja takaisin - aikaa kului 1:06 edelleen pilvisessä säässä. Ruoka maittoi lounaalla!

Olin aivan unohtanut, että usein leirin puolivälissä olen saanut allergisen nuhan huoneen pesukemikaaleista. Kun nenä rupesi tänään valuttamaan, pyysin siivoojia karttamaan voimakkaita pesuaineita huoneeni siivouksessa - Omo kyllä käy!

Klo 14 makasin Djuliaksen hieronnassa. Tein tällä viikolla yhden hyvän työn Djuliaksen osalta, kun menimme pankkiin ja avasimme hänelle oman tilin maanantaina.  Hän ei olut käynyt koskaan aikaisemmin pankissa, joten jo oli aikakin kohta 31 vuotta täyttävälle miehelle kyseinen käynti. Huomenna torstaina hän saa oman pankkikortin tiliin. Laitoin tilille pesämunan, jota hän voi kartuttaa  omilla ansioillaan. Tänään päivällisellä sovin HATC:in päällikön, Mudgen kanssa tapaamisen Djuliaksen kanssa ylihuomiselle perjantaille klo 10. Mudge kuulemma on tuntenut Djuliaksen tarmokkaana poikana jo pienestä pitäen. Toivottavasti Djuliasta tärppää ja saisi vakihierojan paikan leirikeskuksesta.

Palkintoa (3.000 euron stipendiä) noutamassa Business Finlandin Minna Hendolin ja Sitran Antti Kivelä.

Lämpimät onnittelut Sitralle ja Business Finlandille Vuoden tapahtumapalkinnosta The HIMSS&Health 2.0 European Conferencen järjestämisestä Suomessa Messukeskuksessa. Tosi upea juttu! Tämä lämmittää sydäntäni kovasti, sillä myös me (Kari Ruutu ja minä) olimme Tekesin suunnalta suunnittelemassa ja toteuttamassa ensin Sitran ja myöhemmin Finpron kanssa useana vuonna Kaliforniaan Health 2.0 -yhteistyökuvioita suomalaisille terveysteknologian start-upeille. Pitkäjänteinen ja sinnikäs yhteistyö kantaa hedelmää - yes!! Tsemppiä teille puurtamiseen jatkossakin!

Sitten on enää vuorossa blogin päivitys, joka näyttäisi onnistuvan tälläkin kertaa omasta huoneesta.

Hyvää yötä!

Terveisin Harri

Päivän kuvasatoa:


                                            Kioskeja riittää ...

                              Paikallinen nurmikonleikkuu käynnissä Lornahin urheilukentällä.

                                            Palasin tänään leirikeskukseen ison rekan kyydissä.

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kahdestoista leiripäivä

                                            Tänään jälleen Djuliaksen hieronnassa!

Tervehdys,

Jussilta taas runotervehdys:

Kenian aamuauringon alla, on olo kuin
juoksun kuninkaalla. Polvi nousee ja askel on kevyt,
How are you, on paljon koululaiset kysellyt.
Niin on askel kevyt, kun on koko kroppa ehyt.
Ja mieli sinivalkoinen, tuuli tuo kuin kotimaan tervehdyksen.
Juoksijan taivaan alla, hintaa on unelmalla.
Tavoitteena on voitto ja terveenä pysyminen ja uuden aamun koitto.
Täällä on Äijämaratonistin hyvä taivaltaa ja elämästään
taas lisää oivaltaa.

Lämmin kiitos Jussi :)

Aamulla taivas oli pilvien peitossa lähtiessäni tasavauhtiselle 15 km:lle Eldoretin suuntaan ja takaisin. Melko viileä aamu - otollinen juoksulle! Runotekstin tavoin askel oli kyllä kevyt ja siten taivallus myös melko rentoa. Matkalla oli nousuja, joten paikka paikoin vauhdin pitäminen tasaisena tuotti haastetta. Yritin pitää keskivauhdin 4:50:n paikkeilla - siinä onnistuin ja 1:12:50 ajassa palasin leirikeskukseen. Hyvä treeni!

Aamupalan jälkeen lepäilyä 1 1/2 tuntia. Ja sitten päivän kevyelle kympille: 5 km Eldoretin suuntaan ja takaisin. Nyt paremminkin hölkkäsin kuin juoksin. Taivas oli edelleen pilvinen;  ilman kosteusprosentti lämmössä oli korkea, joten hikeä pukkasi. Tänään en saanut kirittäjää, joten aikaa kului melko paljon kymppiin: 1:04 - kevythän tämän harjoituksen pitikin olla!

Nopeasti lounaalle ja sitten Matatulla hierontaan ja takaisin tunnin käsittelyn jälkeen. Djulias ei ole kuullut mitään uutta perheestään - ikävä kyllä. Djulias kaipaa kovasti 7 -vuotiasta poikaansa ja 3 -vuotiasta tytärtään. Ei kuitenkaan näyttänyt stressaavan ongelmalla itseään liikaa. Katsotaan, saanko
järjestetyksi leirikeskuksessa tapaamisen Muggen (keskuksen päällikön) ja Djuliaksen välille hierontasopimuksesta. Lornah suhtautui mahdolliseen palkkaamiseen positiivisesti, sillä tarvitsevat toisen ammattitaitoisen hierojan keskukseen. Toivotaan parasta!

Iltapäivällä aurinko ilmestyi pilvien takaa - ilma lämpeni entisestään. Nautin iltapäiväteen ulkona vihreässä maisemassa lintujen laulaessa. Edellisen päivän sade teki luonnolle hyvää.

Päivällisellä tarjoiltiin riisiä ja kanaa sekä paistettua kaaliraastetta. Jälkiruokana olivat ananas- ja mangopalat.

Vuorossa blogipäivitys, mikä tänään onnistui omasta huoneesta.

Hyvää yötä!

Terveisin Harri

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Yhdestoista leiripäivä - leirin puoliväli on ylittynyt!

                                Aamun lenkillä Daniel etsi sponsoria - melkoinen sumu!

Tervehdys,

Juoksijakaveri Jussilta jälleen uusi runo:

Iske, iske Kenian auringon alla,
tyylittele jalalla.
Pitkät lenkit, vedot ja kevyet. Jalat
vievät kuin tuuli höyhenet. Juoksijan
taivaan alla, matkaa taitan nautinnolla.
Kevyesti pidemmälle, huudan 
elämälle.

Kiitos Jussi :)

Tänä aamuna herätessäni klo 05:50 linnut olivat melko vähäänisiä - katsoin ulos ikkunasta ja syy löytyi: sumuinen ilma. Lähdin kevyelle kympille Eldoretin suuntaan polkua 5 km ja takaisin. Mukavan lennokkaasti askel taittui niin meno- kuin paluumatkalla. Sain seuraani kenialaisen Danielin, joka halusi juosta kanssani loppumatkan, n. 3 km ylämäkistä osuutta. Sain hänestä puhtia ja niinpä viimeisetkin kilometrit taittuivat lennokkaasti - leirikeskukseen ajassa 58:10. Kiittelin Danielia vetoavusta - Daniel etsii itselleen sponsoria, jonka kanssa kehittyä maailmanluokan juoksijaksi. Totesin, että minä se en voi olla :) Erosimme hymyillen eri suuntiin.

Suihku, uinti ja aamupala sekä parin tunnin lepo. Sitten päivän toiseen treeniin. Oli alkanut sataa kaatamalla. Piti lähteä 6x400 metrin vetotreeneihin Lornahin kentälle jo klo 11, mutta odottelin sateen tahkoamista puolisen tuntia. Sadeviitta päälle ja rohkeasti vain moottoripyörän kyytiin ja kohti urheilukenttää. Päästyäni perille sade onneksi taukosi. Omaa treeniään olivat lopettelemassa saksalaiset Oliver ja Juliana - aivan likomärkinä. Minua onnisti, sillä sain tehdä oman harjoitukseni märällä radalla ilman sadekuuroja. Olo tuntui tosi voimalliselta heti jo ensimmäisellä 400 metrillä - aikaan 1:33 - yes! Parin minuutin jälkeen seuraava 1:35 ja loputkin neljä välille 1:33-1:35. Enpä oikein uskonut todeksi, että juoksukuntoni oli kohonnut näin hyvin: 5-10 sekuntia nopeampia kierrosaikoja kuin viikko sitten! Tästä on hyvä jatkaa ...

Treenin jälkeen alkoi tihkuttaa, joten hyppäsin palauttelukierrosten jälkeen moottoripyörän kyytiin kohti leirikeskusta. Tyytyväinen leiriläinen kävi suihkussa ja uimassa ennen lounasta. Olimme sopineet Djuliaksen kanssa hieronnan aloittamisesta normaalia aikaisemmin jo klo 13:30. Kevyt hieronta tuotti jälleen taivaallisen olon. Matatun kyydillä pääsin takaisin leirikeskukseen. Tunnin tirsat huoneessa ennen päivällistä - ruokailin saksalaisen Henrikin ja sveitsiläisen Geromen kanssa. Sitten blogin päivitykseen.

Huomenna on vuorossa tasavauhtinen 15 km ja kevyt 10 km. Yritän mennä nukkumaan ajoissa, jotta aamusta olen taas hyvässä iskussa.

Hyvää yötä!

Terveisin Harri

Päivän kuvasatoa:


                      Kanadalainen fysioterapeutti Jeff lähdössä samaan aikaan omalle lenkilleen.

Osa paikallisista pienistä lapsista pelkää (siis pitää outoina ilmestyksinä) valkoihoisia ja siksi juoksevat kiireesti pakoon...

                                Lapsia menossa päiväkotiin ...

                                 Sveitsiläinen seurue lähdössä leirikeskuksesta laukkuineen.

Sataa, sataa ropisee jopa nyt aamupäivällä - hyvin epänormaalia - yleensä sade saapuu vasta iltapäivällä. On ollut kuivaa, joten sade tulee tarpeeseen!

                       Heinäsirkkoja näkee harvoin leirillä - tämä yksilö oli eksynyt Lounge-tilaan.







sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kymmenes leiripäivä - toinen lepopäivä

                                                 Naurava 8 -vuotias Elphas ja minä.

Tervehdys,

Tänään sain nukutuksi klo 07:30:een, minkä jälkeen suihkuun ja pulahdus uima-altaaseen - tosi viileää vettä - piristi kummasti! Aamupalalla keskustelin kanadalaisen Jeffin kanssa. Hän oli saapunut leirille eilen lauantaina - tällä kertaa yksinään, sillä pari vuotta sitten hänellä oli matkassa äitinsä. Jeff on nuori fysioterapeutti, joka juoksee puolikkaita ja maratoneja (ei mikään huippujuoksija).

Innostuin pesemään suuren likapyykkini - ehkä jo viimeisen kerran täällä? Tästä päivästä oli tulossa myös kuuma - vielä kuumempi kuin eilen - ainakin pyykki kuivaa hyvin!

Klo 09:30 löysin itseni Lornahin siskon Monican nimikkokirkosta Victoria Church - viidensadan metrin päässä leirikeskuksesta. Kirkossa olivat otettuja valkoihoisesta kaverista - jopa niin, että minua pyydettiin esittäytymään. Yllättyneenä kävelin eteen ja kerroin kirkkoväelle  terveiset Suomesta ja Tampereelta sekä kerroin usean vuoden vierailuistani Kenian Itenissä. Sain runsaasti taputuksia ja naurunpurkauksia - monet katselivat tuijottaen outoa valkoista miestä. Lapset olivat myytyjä, kun avasin ison Marjanne karamellipussin. Lähdin kirkosta korviani pidellen, sillä laulut ja musiikki sekä puheet tulivat voimalla kaiuttimien kautta.

Sitten olikin vuorossa lounas. Jaoin pöydän viimeistä kertaa puolalaisten kanssa. He olivat lähdössä iltapäivällä kotia kohti. Ikävä kyllä Lufthansa oli perunut heidän lentonsa Nairobista; joutuvat siten järjestelemään uudet lennot.  Lufthansa on kuulemma perunut kaikki Nairobin lentonsa Nairobin hotellien terroriuhan vuoksi. Minähän lennän KLM:llä ja Kenian Airwayssillä.

Päätin piipahtaa leirikeskuksen vanhan siivoojan, Sophyn, perheen luona. Kävin kioskista ostamassa kaikkea tarpeellista laatikollisen ja sitten moottoripyöräkyydillä Sophyn luo. Sophy odotti iloisena ja minun viimeksi tuomani paita päällä. Istuimme tyylikkäästi sisustetussa kodissa - Sophy on erinomainen ompelija ja hänen töitään näkyi pöydällä ja sohvakaluston päällä. Pian seuraamme liittyi perheen kuopus (ainoa poika) kahdeksan vuotias Elphas - luokkansa priimus! Useimmat siskot (yhteensä kuusi) ovat jo omissa oloissaan, mutta kolme nuorinta siskoa saapui polttopuukasoja kantaen - upea näky! Pian kaikilla oli tikkarit suupielessä. Muuten kuulemma perheellä on mennyt hyvin, mutta nyt on kuiva kausi rasitteena - kasvit kärsivät. Kantavat tarvitsemansa veden naapurin kaivosta. Pihassa on valtava avacado -puu ja useita banaani- ja luumupuita. Tällä hetkellä he pitävät vain yhtä lehmää.
Kun olin poistumassa Sophy tiedusteli, voisinko käydä tervehtimässä naapurissa miehensä sukulaisia, jotka olivat kokoontuneet yhteen Sophyn miehen isän kuoltua tänä aamuna. No tietenkin suostuin. Pihamaalla istui sukulaisia ja tuttavia sekä naapureita yli 50 henkilöä juoden teetä ja turisten. Minut esiteltiin vainajan läheisille. Olivat syvästi liikuttuneita vierailustani. Aikaa kului yli tunti. Suurimman osan ajasta väki suunnitteli hautajaisia ja kokosi tarvittavaa rahasummaa hautajaisten järjestämiseksi. Kokoon saatiin 1.000 euroa, mikä kuluu noin 700 henkilön kestitsemiseen ja vainajan saattamiseen hautaan. Annoin kassaan 2.000 Kenian shillingiä (20 euroa), millä tulevat hankkimaan hautajaissokerit. Sitten olikin hyvästelyn aika.

Leirikeskukseen kävelin pientä oikopolkua. Tunnin kuluttua syötiin päivällistä. Nyt oli rauhallista, sillä suuret ryhmät Ranskasta, Argentiinasta ja Hollannista olivat lähteneet eli meitä oli enää runsaat 40 leiriläistä. Tänään kyllä saapui Saksasta neljän hengen ryhmä vanhan tuttuni Oliverin johdolla. Oliverilla tulee minun lailla täyteen 12. vuosi Itenissä - me kuulemma kuulumme leirikeskuksen kalustoon :)

Sitten paneudun blogin päivittämiseen. Taidan nyt onnistua.

Antoisaa uutta alkavaa viikkoa kaikille ja Ullalle sekä hänen kollegoilleen mukavaa Rukan matkaa!

Hyvää yötä!

Terveisin Harri

Päivän kuvasatoa:

                                            Monican nimikkokirkko Victoria kirkko.

                                                       Sophy kiitollisena tuliaisista.

                                        Äiti ylpeänä osaavasta pojastaan Elphaksesta.

                                                                     Sophyn perhettä.

                                                 Perheen tytöt polttopuiden haussa.

                                Sophyn miehen isä-vainajan hautajaissuunnittelua ...

                                Paikalla oli yli 50 sukulaista, tuttavaa ja naapuria.

                                                           Sophy huolehti teetarjoilusta.

                                       Idyllistä polkua luonnon helmassa leirikeskukseen.

Yhdeksäs leiripäivä

Lauantai 29.2.2020

Tervehdys,

Tänään oli aamusta normaalit toimenpiteet herättyäni klo 05:50. Linnut lauloivat ja heinäsirkat soittelivat, joten oli tulossa kuuma päivä.

Suuntasin kevyelle 20 km:n lenkille St. Patrickin suuntaan ja sieltä maaseudulle. Tänään sain juosta jonkun tovin kenialaisen poliisin kanssa ja juoksijan, jonka toinen tossu oli hajonnut - hän siis juoksi vain yhdellä tossulla ja toinen jalka paljaana. Hyvin hän kuitenkin kykeni juoksemaan kanssani, kunnes tulimme pitkään alamäkeen ja minä painoin rennosti eteenpäin - hän jäi :)
Mukavasti kulki koko matkan ja leirikeskukseen saavuin ajassa 2:01. Sitten suihkun ja uinnin jälkeen aamupalalle - ruuhkaa oli.

Pariin tunnin levon jälkeen kävin juoksemassa kevyen kympin aikaan 59:40 - hienosti jälleen kulki, vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta kuumasti saaden hikikarpalot nousemaan otsalle.

Lounaan syötyäni sain jälleen nauttia Djuliaksen käsittelystä. Jalat ovat hyvässä kunnossa - enää vain oikea polvi on hiukan väsynyt, johon Djulias käytti hieronta-aikaa normaalia enemmän.

Sitten Itenin markkinoille, jossa riitti niin mausteiden kuin vaatteiden, kenkien ja elektroniikan myyjiä. Kiva oli katsella koululaisten jalkapallopeliä - osaavia palloilijoita!

Iltapäivällä ja illalla päivällisen jälkeen yritin päivittää blogia, mutta siinä en onnistunut - vasta sunnuntaina yhteydet toimivat jälleen.

Sunnuntaina onkin sitten vuorossa lepopäivä!

Terveisin Harri